Henkilökohtainen tapaaminen
Marian kanssa
Tervetuloa sisäisen viisautesi äärelle!
Kanavoinnissa tulkitsen kehosi hienovaraisten, energeettisten kerrosten sisältämää tietoa. Kanavointini pyrkii antamaan sinulle käytännön hyötyä. Esimerkiksi voin katsoa, miten esimerkiksi henkistä harjoitusta kannattaisi jatkaa, kehon keskuksia tasapainottaa tai mikä elämässäsi kaipaa huomiotasi. Saat myös korkeamman tietoisuuden näkökulman mihin tahansa mieltäsi askarruttavaan kysymykseen.
Katselen kehon läpi, miten ja missä energia virtaa hyvin ja mitä aluetta olisi hyvä tukea. Monesti nousee myös tietoa elämäntehtävääsi liittyen tai arkkityyppisestä laadustasi. Teen kanavoinnin eri tavalla kuin moni muu, koska olen toiminut pitkään kehoterapeuttina. Olen harjaantunut ”lukemaan kehoa” ja sen kerroksia. En kuitenkaan tee diagnooseja tai neuvo sairauksiin hoitoja.
Kanavointi kartoittaa potentiaalia, eli mikä on mahdollista sinulle seuraavaksi. Energiakenttäsi kertoo tahtotilasta ja valmiudesta, sekä henkiselle elämälle myötäisestä suunnasta. Kanavointi ei ole ennustus, sillä sinulla on vapaa tahto päättää suunnastasi ja vaikuttaa asioiden kulkuun.
Kehossamme on 114 chakraa, joista kanavoinnissa tarkastelen 12 päächakraa, keskittyen seitsemään päächakraan.
Tapaaminen kestää 45 minuuttia ja maksaa 88 €. Voit varata ajan kalenteristani, johon päivitän vapaat ajat noin pari viikkoa eteenpäin kerrallaan.
Varattuasi kalenterista ajan, lähetän sinulle Zoom-linkin sähköpostiisi, jossa on maksuohjeet.
Teen ohjauksia tällä hetkellä pääasiassa Zoomin kautta.
Noudatan ehdotonta vaitiolovelvollisuutta sekä rakkaudella viestimistä. Tulethan avoimin mielin ja uteliaana tapaamiseen – saat siitä valtavasti enemmän silloin irti!
12 chakraa lyhyesti – raamit kanavoinnilleni
1. Juuri
Sijainti: välilihan ja häntäluun välillä
Väri: punainen
Yhteydessä: tasapaino, turvallisuuden tunne, maadottuneisuus, itseluottamus, rauha
Yliaktiivinen juuri: päättämättömyys, muutosten vastustaminen, äärimmäinen takertuminen materiaaliseen, addiktiot syömisen tai seksuaalisuuden alueilla
Alivireinen juuri: haluttomuus elämää kohtaan, alhainen itsetunto, pelot, epävarmuus, yhteyden puute, hermostuneisuus, jäykkyys, alhainen keskittymistaso
Hermeettinen periaate: sukupuolisuus (feminiininen, maskuliininen energia)
Fyysiset oireet: syömishäiriöt, alavartalon kivut, alaselän kipu, ruoansulatusoireet, painon vaihtelut, heikko vastustuskyky, ongelmia jaloissa
Öljyt: santelipuu, mänty, seetripuu
2. Seksuaalinen keskus
Sijainti: kolme sormenleveyttä navan alapuolella, hieman selkärankaan päin
Väri: oranssi
Yhteydessä: hauskuus, ilo, vapaus, luovuus, intohimo, nautinto, joustavuus, uteliaisuus, ainoa kehon energioiden säilyttämiseen soveltuva alue (hara), elinvoimaa kokoava keskus
Yliaktiivinen juuri: dramaattisuus, tunteiden ailahtelu, mustasukkaisuus, pakonomainen seksuaalisuus, addiktiot
Alivireinen juuri: väsymys, inspiraation puute, tunteiden ailahtelu, alhainen seksuaalinen halu, häpeä, vaikea inspiroitua mistään
Hermeettinen periaate: polariteetti
Fyysiset oireet: hedelmällisyyden ongelmat, seksuaaliset sairaudet, alaselän kivut, väsymys, virtsatieongelmat, munuaisvaivat
Öljyt: Appelsiini, ylangylang
3. Solar Plexus -chakra
Sijainti: pallea
Väri: keltainen
Yhteydessä: henkilökohtainen tahdonvoima, johtajuus, aloitekyky, vireys, motivaatio, vahva itsetunto, palautumiskyky
Yliaktiivinen: jyräävyys, itsekeskeisyys, perfektionismi, helposti ärsyyntyvä, ylikriittisyys
Alivireinen: vaikeudet tehdä päätöksiä, alhainen itsetunto, uhriutuminen, eksyneisyyden tunne tai päämäärättömyys
Hermeettinen periaate: sukupuolisuus (feminiininen, maskuliininen energia)
Fyysiset oireet: vatsa- ja suolisto-oireet (vatsa, maksa, haima), närästys, kuvotus, keskiselän kivut, turvotus, vatsahaava
Öljyt: sitruuna, eukalyptus, piparminttu
4. Sydän-chakra
Sijainti: rintakehän keskellä
Väri: vihreä
Yhteydessä: rakkaus, tasapainoinen antaminen ja vastaanottaminen, avoimuus, luottamus, levollisuus, anteeksianto, yhteys, ystävällisyys, myötätunto
Yliaktiivinen: ylitsevuotava antaminen, vaikeus asettaa rajoja, suuret odotukset toisista, mustasukkaisuus
Alivireinen: arvottomuuden tunne, yksinäisyys, vaikeus luottaa, masennus, vetäytyminen maailmasta, itsesyytökset, kyvyttömyys antaa anteeksi
Hermeettinen periaate: rytmi
Fyysiset oireet: sydänoireet, verenpaine, rintakivut, olkapäiden kivut, hengenahdistus, keuhko-oireet, sydänkohtaus
Öljyt: ruusu, laventeli, jasmiini
5. Kurkku-chakra
Sijainti: kurkku
Väri: turkoosi, veden sävy
Yhteydessä: aitous, itsen ilmaiseminen, kommunikaatio, visiointi
Yliaktiivinen: ylipuheliaisuus, kovaäänisyys, vaikeus kuunnella itseä tai muita, vaikeus kuulla omaa intuitiivista ohjausta, tuomiseminen
Alivireinen: valheellisuus, kykenemättömyys itseilmaisuun, pelko ilmaista oma mielipide, itsekriittisyys, pelko riittämättömyydestä
Hermeettinen periaate: kaikki värähtee
Fyysiset oireet: sydänoireet, verenpaine, rintakivut, olkapäiden kivut, hengenahdistus, keuhko-oireet, sydänkohtaus
Öljyt: minttu, piparminttu, eukalyptus, tea tree
6. Kolmas silmä
Sijainti: otsan keskellä, kulmakarvojen yläpuolella, käpylisäkkeen alue (pineal gland)
Väri: indigon sininen
Yhteydessä: intuitiiviset kyvyt, luottamus, sisäinen ohjaus, tietoisuus, päättäväisyys
Yliaktiivinen: sekaisin visioista ja unista, todellisuudentajun heikentyminen, sekavuus, tasapainottomuus, juurtumattomuus, hallusinaatiot, taikausko
Alivireinen: ylianalysointi, vaikeudet keskittyä, elämän merkityksettömyyden tunne, kyvyttömyys kuulla intuitiota, henkisen totuuden selittäminen itselle suotuisalla tavalla
Hermeettinen periaate: peilaus, ”niin ylhäällä kuin alhaalla”
Fyysiset oireet: päänsärky, migreeni, unettomuus, painajaiset, näyt
Öljyt: rosmariini, sypressi, salvia
7. Kruunu
Sijainti: päälaki
Väri: violetti
Yhteydessä: korkeampi yhteys, rakkaus, myötätuntoisuus, ystävällisyys, rauha, yhteys, kauneuden näkeminen kaikessa,
Yliaktiivinen: ylimielisyys, vaikeus yhdistyä maailmaan, ylianalysointi elämän tarkoituksesta ja jumiutuminen menneisiin
Alivireinen: levottomuus, juurettomuus, yhteyden puute, päämäärättömyys, masennus
Hermeettinen periaate: mentalismi
Fyysiset oireet: päänsärky, migreeni, väsymys
Öljyt: vetiver, frankinsense, santelipuu, seetripuu, helichrysum, palo Santo
8. Sielutähti
Sijainti: 15 cm päälaen yläpuolella
Väri: hopea
Yhteydessä: sielun tarkoitukseen ja arkkityyppiseen rakenteeseen, valokehoon (light body), muihin chakroihin joiden kautta yhdistymme kosmiselle tasolle, portti akaasisen arkiston avaamiseen, oman itsen integraatioon ja itseoivallukseen, symbolinen näkökyky
Kaikki sielun keräämä kokemus ja elämät voidaan avata tämän chakran kautta sekä yhdistyä akaasiseen arkistoon (kutsutaan myös universaaliksi arkistoksi).
Henkisen opettajan Caroline Myssin mukaan kahdeksannessa chakrassa ilmenee 12 arkkityyppistä voimaa, joista 4 on kaikille yhteisiä, 8 persoonallisia. Omassa elämässä ilmeneviä arkkityyppejä tutkimalla voi tutkia omaa sieluntehtävää.
9. Aurinko-chakra
Sijainti: sieluntähden yläpuolella, noin 20–30 cm pään yläpuolella
Väri: kulta
Yhteydessä: henkimaailmaan, oppaisiin, edesmenneisiin rakkaisiin, enkeleihin, edesmenneisiin mestareihin.
Kun aurinko-chakra avautuu, on mahdollisuus harjoittaa mediaalisia taitoja, selväaistisuutta ja saada yhteys tuonpuoleisiin. Manifestointi onnistuu aiempaa helpommin. Ennen kuin aurinkochakraa lähdetään avaamaan, tulee aktivoida maatähti, eli chakra 0. Juurtuminen avaa korkeammat tietoisuuden tasot turvallisesti.
10. Maatähti
Sijainti: 30 cm jalkojen alapuolella, maan sisässä.
Väri: ruskea, musta
Yhteydessä: äiti maan henkeen, luonnonhenkiin, juuristoon, oman paikan löytämiseen maailmassa, syvään luonnon kunnioittamiseen ja ymmärtämiseen
Maatähti yhdistää meidät äiti maan energioihin ja toimii siltana henkilökohtaisen energiakentän ja maan verkon kanssa. Maatähti on erityisen tärkeä, kun työskennellään selväaistisuuden kanssa – maatähden tulee olla aktivoitu korkeampiin tietoisuuden tiloihin siirryttäessä. Maatähti sisältää sielunsopimuksen paikat, eli fyysiset sijainnit maan päällä, joissa tulee elää ja käydä.
Se juurruttaa kehotietoisuuden syvälle maahan, mahdollistaa korkeampiin tietoisuudentiloihin siirtymisen ilman että lähdemme ”lentelemään”. Maatähti yhdistää maan henkiin ja kuulumisen tunteeseen maan pyhyyteen, se luo elävän henkisen yhteyden maahan ja luontoon – kunnioitus kaikkia eläviä olentoja kohtaan on itsestäänselvää.
Kun maatähti on poissa tasapainosta, yhteys luontoon horjuu. Samoin kyky arvostaa luontoa ja havaita omien tekojen seuraukset luonnollista ympäristöä kohtaan heikkenee.
11. Galaktinen chakra
Sijainti: energeettinen kenttä, joka puolella kehoa, mutta chakroja symboloivissa kuvissa usein pään yläpuolella.
Väri: vaaleanpunainen
Yhteydessä: merkabaan, valokehoon, interdimensionaaliseen matkaamiseen, ajan ja paikan häivyttämiseen, out of body -kokemuksiin, astraalimatkaamiseen, muiden galaktisten olomuotojen kanssa kommunikoimiseen
Kun galaktinen chakra aktivoituu, pyhä valo voi virrata tämän energiakeskuksen läpi ja on mahdollista saavuttaa hyvin laaja tietoisuus. Tämän chakran aktivoituessa ajan ja paikan rajoja taivuttavat voimat, kuten teleportaatio, välitön manifestaatio ja bi-lokaatio mahdollistuvat.
12. Tähtiportti
Sijainti: energeettinen kenttä, joka puolella kehoa, mutta chakroja symboloivissa kuvissa usein pään yläpuolella.
Väri: väritön
Yhteydessä: sydämen keskukseen, alkuperäiseen lähteeseen, ykseystietoisuuteen, universaaliin rakkauteen
Tähtiportti yhdistää kosmiseen tietoisuuteen, pyhään olevaisuuteen ja ykseystietoisuuteen. Se liittyy valaistumisen, kosmisen voiman ja henkisen tietoisuuden korkeimpaan ilmenemiseen ihmisen elämässä. Kun koet hetkellisen, kirkkaan oivalluksen hetken ja koko näkökulmasi muuttuu, olet ohikiitävän hetken yhdistynyt tähtiporttiin.
Koulutukseni
• Medianomi AMK, Lahden LAB Ammattikorkeakoulu, 2001
• Taiteiden maisteri, Sequential Design and Illustration (Brighton University, Englanti), 2010
• Buddhalaisen meditaatio, 2007–> (aloitus Helsingin Buddhalainen keskus Triratna). Olen harjoittanut Vipassana-meditaatiota 17 vuoden ajan ja se on henkisyyteni perusta.
• Kolme Vipassana-retriittiä Gaia House -meditaatiokeskuksessa Englannissa, opettajina Vinny Ferraro, Noah Levine, Martin Aylward, Jenny Wilks (2010–2011)
• NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner koulutukset, Veli-Matti Toivonen Helsinki 2008–2012
• Shiatsu Diploma -terapeutti, opettajana John Lewis, Helsinki (6 kk), 2013
• Thai Yoga hieronta 2 vko, TNT School, Chiang Mai, 2014
• Humaniversity Tourist Program, 2 viikon intensiivinen ryhmäterapia, Hollanti, 2014
• Tantra Massage Therapist, Kashmir Shaivisim, Somananda Tantra School, Tanska, 2014, 11 päivän intensiivikurssi
• Klassisen hieronnan perusteet, Rela-hierojat, Helsinki, 2015
• Työssä oppimista: kurssiassistentin ja tapahtumajärjestäjän roolissa toimimista tantrakursseilla Suomessa ja Hollannissa 2014–2015.
• Psychosexual Somatics Therapist, vuoden intensiivinen koulutus lähiopetuksessa 12 kk, johon liittyi myös koko vuoden kestävä oma psykoterapia, opettajina Michael Lousada ja Louise Mazanti (sekä vierailevia opettajia eri aloilta), 2016–2017
• Työpajoja: järjestin PST-valmentajaksi valmistumiseni jälkeen energeettiseen seksuaalisuuteen sekä maan elementtien (tuli, vesi, ilma, maa) kanssa työskentelyyn liittyviä päiväkursseja, viikonloppuja Helsingissä, esim. Erottisen mindfulnessin kurssit, Hehku-työpaja, Kosketus-työpaja pareille. Yhteensä yli 20 kurssia ja tapahtumaa 2017–2019
• Retriitti Heart’s Desire -retriitti Ranskassa 2019, jonka jälkeen vetäydyin opettamisesta integroidakseni kaikkea edellisten 12 vuoden aikana oppimaani sekä syventyäkseni kirjoittamaan.
• Simply Psychic -näkijäkurssi, London College of Psychic Studies, 2022. Lisäksi muita seminaaripäiviä ja -iltoja sekä runsaasti lukuhetkiä tuon koulun kirjastossa vuosien varrella.
• Meditaatioryhmä, Susan Hedmanin vetämänä talvella 2022. Susanin luona olen käynyt noin 15 vuotta, siihen saakka kun oma kanavani avautui 2018.
• Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu, syksy 2023–